JADEMAGIA MUSIC - TOTEUTA UNELMASI!

 
 
  • Jademagia Music on sanoituksiin, biisintekijävalmennukseen ja artistimanagerointiin erikoistunut luovuuden paja, joka on kaikille avoin
  • Jademagian ideologiassa tärkeimpiä asioita ovat yksilöllisyys, biisintekijän ikioma persoona ja sisimmästä kumpuava luovuus 
  • Jademagiassa työskennellään määrätietoisesti ja pyritään toteuttamaan kaikenkokoisia musiikkiunelmia
 

Olen sanoittaja, lauluntekijä ja tekstituottaja Annika Tello. Teen yhteistyötä useiden lauluntekijöiden sekä artistien, bändien, tuottajien ja levy-yhtiöiden kanssa. Sanoituksiani ja sävellyksiäni on julkaistu mm. Universal Musicin, Warner Musicin ja Sony Musicin artistien levyillä (v. 2013-2017). Toimin useiden artistien ja bändien taustavoimissa rakentaen musiikkiuria eteenpäin.

Olen biisinteon ja laululyriikan opettaja, co-write-kirjoittaja ja aktiivinen musiikkialan toimija. Suoritan parhaillaan liiketalouden ja kulttuurituotannon jatko-opintoja Arcadassa ja erikoistun musiikkimanageriksi vuoden 2017 aikana. 

Kirjoitan kokonaisia sanoituksia tai teen muiden puolivalmiita tekstejä valmiiksi, aina sen mukaan kenelle ja mihin tarkoitukseen teksti tulee. Työskentelen yli genrerajojen ja työpöydältäni löytyy monenlaista musiikkia: mm. pop-, popiskelmä-, rock-, iskelmä-, hiphop- ja lattaribiisejä.

Autan uusia, lupaavia artisteja, bändejä ja musiikintekijöitä konkreettisesti eteenpäin urallaan. Lähetän hyviä biisejä ja demoja eteenpäin sellaisille tahoille, jotka niitä parhaillaan etsivät, tai autan uutta artistia koko paketin rakentamisessa. 

Tuen ja ohjaan lauluntekijöitä ja bändejä esim. biisien ja tekstien hiomisessa, verkostoitumisessa, brändäyksessä tai omakustannelevyn julkaisuun liittyvissä asioissa. Henkilökohtainen valmennus   keskittyy vahvasti asiakkaan unelmien eteenpäin viemiseen, ja se on Jademagia Musicin suosituin palvelu. Tarjolla on myös Ryhmävalmennus työpareille ja bändeille.

Suosituilla co-write-tunneilla kirjoitamme yhdessä asiakkaan kanssa sanoituksia tai biisejä joko asiakkaan omaan käyttöön tai muiden esitettäväksi.

Kuuntelen lauluntekijöiden ja bändien biisejä laidasta laitaan. Annan yksityiskohtaista, rakentavaa palautetta mm. sanoituksesta, sävellyksestä ja tuotannosta. Jademagian Palautepalvelu on kaikille avoin, helppo ja nopea tapa saada omat biisit kuunteluun ja kommentoitaviksi.

Teen tekstituotantoja myös musiikkituottajien ja levy-yhtiöiden palveluna; 1. Autan tekemään ja hiomaan biisitekstit valmiiksi levyjulkaisua varten.  2. Teen valittuun levylliseen pieniä mutta merkittäviä hiomisia, niin että eri tekijöiden tekemät biisit edustavat tekstiensä puolesta yhden artistin maailmaa.

Jademagia-käsittelyssä biisit ja laulutekstit saavat uutta ryhtiä ja kirkastuneen ilmeen. Intuitiolla ja ammattitaidolla autan hiomaan lauluista ja teksteistä timantteja.

JADEMAGIA MUSIC-luovuuden pääpajat sijaitsevat Helsingissä ja Vantaalla, mutta laulunteon taikoja voi tehdä missä vain.

Seuraa Jademagiaa myös Facebookissa www.facebook.com/jademagia ja Twitterissä twitter.com/JademagiaMusic !

Tutustu rauhassa tarjoamiini palveluihin, valitse omasi ja ota rohkeasti yhteyttä. Mielikuvituksella ja luovuudella ei ole rajoja. Kokeile!    

Jokaiseen lauluun kätkeytyy kokonainen elämä - pieni, suuri tai ääretön. Sinä päätät!                                                                                                    

Annika Tello

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                               Kuva: Antti Nyman

 Varaa Jademagia Musicin valmennustunnit helposti nettiajanvarauksella:

Anna joululahjaksi Jademagia Musicin lahjakortti! 

Lahjakortit helposti ja nopeasti täältä: www.jademagia.fi/lahjakortit/

                   

Uutiset

Aki Samuli ehdolla Vuoden Tulokkaaksi

Aki Samulin Tahdon -albumi on kirinyt mukaan Iskelmän Vuosiäänestyksen toiselle kierrokselle!  Vuoden Tulokas -kategoriassa ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon pääsivät neljä eniten ääniä saanutta ehdokasta. Vuoden Tulokas -tittelistä kilpailevat Aki Samulin lisäksi Aurora, Mitra ja Elias...
Lisää

Tulossa: Musiikkialan infoilta 11.2.2016. Ilmoittaudu 4.2.mennessä!

Jademagia järjestää Musiikkialan infoillan lauluntekijöille ja bändeille torstaina 11.2.2016 Helsingissä.  Illan aikana käydään läpi useimmin kysyttyjä kysymyksiä liittyen musiikintekoon, demotukseen, verkostoitumiseen, artistiuran aloittamiseen jne.  Esimerkkejä aiheista: - Miten löydän...
Lisää

Sydän sanoo ei - Remix-single julkaistiin 11.12.2015

Sony Music julkaisi viime perjantaina uuden Remix-singlen Stina Girsin kappaleesta "Sydän sanoo ei" (Säv. Samu Vatanen, San. Annika Tello, Stina Girs, Samu Vatanen, Lasse Parkkila). Uuden, yökerhojen tanssilattioita järisyttävän klubituotannon on tehnyt monilahjakkuus Pekko Haimi; musiikintekijä ja...
Lisää

Jademagian lahjakortit nyt myynnissä

Anna erilainen lahja luovalle ihmiselle! Jademagian palveluita voi nyt antaa lahjaksi kauniilla lahjakortilla. Lahjakortteja sekä tilausohjeet löydät täältä: www.jademagia.fi/lahjakortit/
Lisää

Tahdon! - Teksti / Lyrics

Tahdon! / Aki Samuli                                                                              ...
Lisää

  J A D E M A G I A  - KOMMENTTEJA YHTEISTYÖKUMPPANEILTA JA ASIAKKAILTA:

"Annika on auttanut kokonaisvaltaisesti viemään eteenpäin musiikkiani kohti tavoitteitani. Olen saanut kullan arvoisia neuvoja ja oppinut tarkastelemaan tekstejäni täysin uudesta näkökulmasta. Annika on alansa ammattilainen, suosittelen!"
 
     Max V.
     Räppäri, laulaja, lauluntekijä
 
..................................................................................................................................................................................................................
 
"Kiitos Annika näkemyksellisestä ja inspiroivasta valmennuksesta! Sain sekä käytännön vinkkejä valmiisiin teksteihin että myös laajempia suuntaviivoja, joita voi hyödyntää vielä pitkälle."
 
    Hanna J.
    Lauluntekijä
 
..................................................................................................................................................................................................................
 
"Annikan ohjeistuksella sain tekstini solmukohdat auki ja nerokkaan neuvon miten jatkossa toimia kun takkuja ilmenee. Jademagia toi tekstissäni esiin uusia näkökulmia ja rohkaisi minua sanoittajana todella paljon. Kiitos kaunis Annikalle!"
 
    Sanna Ruokonen
    Lauluntekijä
 
..................................................................................................................................................................................................................
 
"WAU! Todella rahansa väärtti! Toistan vielä WAU! Upeaa että joku tekee tosissaan työtä eikä vain rahasta markkinoimastaan palvelusta!"
 
    Bruno Lähteenmäki
    Säveltäjä / Muusikko
 
..................................................................................................................................................................................................................
 
"Sain Annikalta kaipaamaani ammatillista näkemystä sanoitusten muokkaamiseen / viimeistelyyn, mistä koen olevan paljon hyötyä itselleni laulutekstejä kirjoittaessa. Tapaaminen oli voimaannuttava! Suuret kiitokset!"
 
    Johanna Lehtonen
 
..................................................................................................................................................................................................................
 
"Kiitos Annika palautteesta. Oli mahtavaa kun pureuduit niin monelta kantilta biisiin. Tunnelma, teksti, biisin eteenpäin vienti yms ja tosi kannustavaan tyyliin. Sanoit juuri ne asiat joille tarvitsin varmistusta. Omassa päässä ei vain kaikki ole niin selkeää joten kiitos boostista eteenpäin. Hyöty on maksimaalinen ja sainkin heti biisin paljon selkeämmäksi vinkeilläsi. Kiitos." 
 
    Jenniina Jähi
 
..................................................................................................................................................................................................................
 
"Annikalla on poikkeuksellista herkkyyttä ymmärtää ihmisyyden ja ihmiselämän nyansseja. Se on tärkeä taito laulujen kirjoittamisessa. Tämä yhdistettynä heittäytymiskykyyn ja periksiantamattomuuteen tuottavat tulosta, jota täytyy pysähtyä kuuntelemaan."
 
    Tommi E. Virtanen
    Laulaja - lauluntekijä
 
..................................................................................................................................................................................................................
 
"Annika on käynyt opistossamme HEO:ssa kertomassa lauluntekijälinjalaisille työstään sekä klinikoinut opiskelijoiden biisejä. Annika on saanut todella hyvää palautetta rehellisestä lauluntekstittäjän homman kuvaamisestaan sekä tyylistään antaa palautetta ja ehdotuksia."
 
    Johanna Viksten
    HEO:n lauluntekijälinja, Metropolian vier. opettaja
 
..................................................................................................................................................................................................................
 

”Annikalle kiitos teksteistä… Sinä pääsit paremmin mun pään sisään ja kirjoitit mun tunteet paperille, paremmin kuin minä itse.” 

 

    Stina Girs

    Laulaja - lauluntekijä

 

..................................................................................................................................................................................................................

 

"Sun kanssa aina homma toimii, lainit ja ajatukset putoilee musikaalisesti. Ja osaat myös viedä muiden juttuja maaliin, 

joka on omalla tavallaan vielä vaikeampaa"

 

    Jonas Olsson 

    Musiikkituottaja

 

..................................................................................................................................................................................................................

 

”Annika on itse kulkenut kivisen tien ja raivannut tiensä ammattisanoittajaksi. Hän tuntee musiikkialan koukerot ja osaa konkreettisesti neuvoa ja ohjata aloittelevia lauluntekijöitä. 

Elvis ry:n edustajana Annika on antanut lauluntekijöille ja musiikin tekemisestä kiinnostuneille hyödyllisiä vinkkejä ja käytännön opastusta.”

 

    Aku Toivonen

    Toiminnanjohtaja / Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry

 

..................................................................................................................................................................................................................

 

”Kiitos Annika suuresti palautteestasi. Tällaista JUURI kaipasin. Tästä oli todella paljon suorastaan korvaamatonta hyötyä.

Olet ihan huippu ja arvostan todella kuinka tarkkaa ja suurenmoista työtä teet. 

Toisten teksteissä kyllä tunnistaa kaikki ”turhakkeet” , mutta omista niitä ei näe vaikka ne olisi kuinka suuressa roolissa. 

Osa muutosehdotuksistasi oli heti sellaisia, että ”no niinpä tietenki” mutta kun ei huomaa, niin ei huomaa ;). 

Tämä oli enemmän kuin tarpeellista. 

Taitosi antaa palautetta ja HUOMATA asioita tekstissä osoittaa todellista ammattilaisuutta. Kiitos! ”

 

    Veera Maria

    Laulaja - lauluntekijä

 

..................................................................................................................................................................................................................

 

"Annikan kanssa jutellessa teksteistään löytää aina uusia puolia!"

 

    Markus Ala-Kauhaluoma

    Säveltäjä, tuottaja

    Palava / Lumottu Apina

 

..................................................................................................................................................................................................................

 

"Annikalla on upea taito haistaa tunnelmia jo melodian pätkästä, ja kiinnittää sanat siihen niin että kokonaisuus on todella kuin yksi teos. Annoin erääseen itselle tärkeään kappaleeseen sanoituskapulan Annikalle, ja suhteellisen vapaat kädet. Lopputulos on hieno ja sen tunnelma on käsin kosketeltavissa! Kiitos :) "

 

    Tuuli Okkonen

    Laulaja - lauluntekijä

 

..................................................................................................................................................................................................................

 

Oletko Jademagia-asiakas? Voit jättää oman kommenttisi täällä: www.jademagia.fi/kommentteja-yhteistyokumppaneilta-ja-asiakkailta/

 UUDET JADEMAGIA MUSIC -LAHJAKORTIT NYT MYYNNISSÄ!

                  

Anna erilainen lahja, josta on iloa pitkäksi aikaa! www.jademagia.fi/lahjakortit/

    
Assi - Vaaravyöhykkeellä (2017)                                           Johanna - Helvetin kesäkuu!
                                                                                                   (Concorde Music Company 2017)
 
    
Janne Ordén - Lääkitys kunnossa (Sony Music 2017)          Ville Nurminen - Suojelusenkeli (2017)
 
    
Heidi Pakarinen - Meitä varten (Sony Music 2017)                Oona Airola - Kaiku (Single, Jademagia Music 2016)
 
   
Susanna Heikki - Valoja (Sony Music 2016)                        Stina Girs - Sydän sanoo ei: Pekko Haimi Remix
                                                                                                    (Single, Sony Music 2015)
 
         
Aki Samuli - Tahdon (Sony Music 2015)                              Aki Samuli - Clandestino (1.single, Sony Music 2015)  
      
        
Diandra - Dynamiittii (Universal Music 2014)                       Antti Railio - Vieras maa (Universal Music 2014)
 
        
Stina Girs - Mä tahdon tietää mitä rakkaus on                     Stina Girs - Sydän sanoo ei (Single, Sony Music 2015)
(1. single, Sony Music 2014)
 
        
Stina Girs - Labyrintti (Sony Music 2015)                              Jenni Jaakkola - Siipeni mun (Warner Music 2013)
 
      
Lihamestari Tarmo - Jotain pientä pakettiin (Outolintu 2014)
                                                          

YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

Kerro lyhyesti toiveesi ja otan sinuun yhteyttä!

- H U O M !   J A D E M A G I A N  S I V U J E N  S I S Ä L L Ö N   K A I K E N L A I N E N  K O P I O I M I N E N  O N  K I E L L E T T Y  -