Herkkä lauluntekijä vs. ankara musiikkibisnes

 

Me lauluntekijät synnymme kirjoittamaan lauluja. Olemme usein keskimääräistä herkempiä. Aistimme ympäristöä ja tunnelmia näkymättömillä tuntosarvillamme. Laulut syntyvät tuntosarviemme ansiosta. Uskallan väittää, että yhtäkään maailman kauneimmista lauluista ei ole tehty ilman säkenöiviä tuntosarvia.

 

Vaikka me lauluntekijät usein nautimme tuntosarviemme värähtelyistä ja elämä tuntuu juuri niiden vuoksi elämältä, herkkyys ei todellakaan ole pelkkä siunaus; Se voi myös aiheuttaa ahdistusta, univaikeuksia, stressiä ja voimakkaita mielialanvaihteluita. Kun herkkä lauluntekijä kohtaa kylmän ja kovan musiikkibisneksen, kyyneliltä ei voida välttyä.

 

Jokainen lauluntekijä, joka on nuorena aloittanut uransa lähettelemällä omia raapustuksiaan kymmeniin levy-yhtiöihin saamatta minkäänlaista vastausta, tietää että paksunahkaistuminen alkaa niiltä metreiltä. Tahdonlujuutta kysytään satoja tai tuhansia kertoja matkan varrella. Välillä vastaan tulee rautaportti, välillä upottava suo, välillä ikuisuudelta tuntuva yö. Joskus tulee seinä vastaan, joskus pudotaan kuiluun. Kaikesta vaan mennään läpi ja eteenpäin, koska sisäinen polte on niin luja. Tuo polte on välillä ainoa meitä hengissäpitävä voima, ja sitä on seurattava.

 

Sisäistä poltetta on seurattava niin kauan, että pilvet väistyvät ja kuviteltu "huippu" häämöttää jossain edessäpäin. Huipulla on varmastikin kauniit maisemat, iloisia ja eläväisiä ryhmiä ja mikä tärkeintä, siellä tuntosarville on oma värikäs virikeympäristö. Jokaisella on tekemistä ja siellä pääsee kokeilemaan uusia hauskoja juttuja.

 

Mutta huipulla tuulee, ja tuuli on jäätävän kylmä. Se tuuli tulee kaukaisten, suurten bisneshirviöiden sieraimista. Musiikintekijä tanssii tuossa tuulessa ja yrittää pysyä pystyssä.

 

Raha pyörittää maailmaa, ja raha on kylmää. Jokainen huippukirjoittaja on varmasti rahaa koskettaessaan joutunut alttiiksi myös niille kylmille tuulille, joissa raha liikkuu. 

 

Tuntosarvet kohmettuvat matkalla jatkuvasti, ja ne pitää aina uudelleen sulattaa. Muutenhan ei olisi mitään järkeä jatkaa, sillä lauluntekijä tarvitsee tuntosarviaan. Onneksi lauluntekijän sisäinen tuli yleensä riittää sulattamaan jäätyvät tuntosarvet. Sillä jos tuntosarvet jäätyvät kokonaan, ne katkeavat ja tippuvat pois. Silloin tippuu myös lauluntekijä sieltä huipultaan, ja uusien tuntosarvien kasvattamiseen voi mennä loppuelämä. Useimmiten edessä on silloin ammatinvaihdos ja jäljelle jää vain kauniita muistoja kauniista tuntosarvista.

 

Lauluntekijän täytyy puolustaa itseään, kavereitaan ja herkkiä tuntosarviaan. Vastassa on paljon kylmyyttä; laajoja seutuja, joissa vain ja ainoastaan rahalla on merkitystä. Siellä tuntosarvet ovat langanpätkiä joita silputaan sikarintäytteeksi kun yritetään laajentaa ahdasta mieltä ja hallita maailmaa. 

 

Vaikka minä kirjoitan tuntosarvista, sieraimista ja rautaporteista, te lauluntekijät tiedätte mistä minä oikeasti tässä kirjoitan. 

Te tiedätte sen, koska teillä on kauniit ja herkät tuntosarvet. 

Te jotka tunnistatte itsenne lauluntekijöiksi, puolustakaa omia tuntosarvianne. Ne ovat teidän aarteenne, teidän suuri lahjanne. Älkää antako kenenkään katkaista niitä tai jäädyttää niitä. Ei, vaikka sopimuspaperilla luvattaisiin Saturnus lautasella aamiaispöytäänne. 

Tiedostakaa riski muuttua kauniista perhosesta rumaksi toukaksi. Tuon riskin voi tuntea vain tuntosarvilla ja sydämellä. 

 

Jos annat tuntosarvesi pois, et ole enää lauluntekijä. 

Silloin olet vain kaunis muisto lauluntekijästä. Mutta kauneutta et itse enää silloin pysty näkemään.

 

 

Annika

                                                                                                                                      

© Annika Tello / Jademagia