Yksi elämäni matka

YKSI ELÄMÄNI MATKA- Pohdintoja kotiinpaluun hetkellä

 

Sain elämältä suuren, pehmeän lahjan. Raskaan talven jälkeen sain ikimuistoisen, mahtavan kuukauden ja muistutuksen siitä, että kaikella on tarkoituksensa. Sain palata huumaavaan luovuuden ja vapauden tunteeseen, jolloin aivan kaikki on mahdollista. 

 

Näin elämääni taas uusin silmin ja opin muistamaan, kuka olen. Sain muistaa, millainen pohdiskeleva, villi sielu siellä arjen kiireiden, stressin ja kaaoksen keskellä torkkuukaan. Se villi sielu piti käydä herättämässä, raottamassa sen silmiä ja kuiskaamassa korvaan; ”Huomaatko, olet vielä elossa”.

 

Viime talvi oli henkilökohtaisen elämäni puolella erittäin raskas. Työ ja lapset pitivät minut pyörimässä ja vauhdissa, antoivat energiaa vaikeisiin päiviin. Talven pimeimmällä hetkellä sain sähköpostiini viestin ”Tervetuloa Teksasin lauluntekijätaloon kesäkuussa 2017”. Viesti pysäytti ja toi kasvoille hymyn. Yhtäkkiä näin sieluni silmin porottavan auringon, horisonttiin kurottavat hiekkapölyiset tiet ja vapauden, joka kutsui minua. Tuo viesti toi pimeyden keskelle valtavan määrän valoa ja ennen kaikkea toivoa. Sen avulla jaksoin helpommin rämpiä kaikkien vaikeiden ja sohjoisten kuukausien läpi. 

 

Olin lähdössä Teksasin Austiniin tekemään lauluja, mutta intuitioni sanoi että se ei vielä riitä. Minun kuului kasvattaa seikkailua suuremmaksi. Niinpä menin samalla matkalla myös New Yorkiin ja San Franciscoon, joihin olin aina halunnut päästä. 

 

Ensin luulin lähteväni matkalle elämänkumppanin kanssa ja selailimme kahden hengen lentoja, mutta kun matka lähestyi, ei minulla yhtäkkiä ollut edes kumppania, elämänkumppanista puhumattakaan, ja minun piti lähteä yksin. Surin suuria muutoksia aikani, kovastikin, mutta vähitellen opettelin hyväksymään ja lähtiessäni matkalle arvelin että jokin tarkoitus tälläkin on. 

Nyt tiedän. Minun todella piti kokea tämä seikkailu yksin. 

 

Osa matkasta oli työtä ja osa lomaa. Täydellinen tasapaino musiikkia, rentoutumista, uusia ihmisiä, yksinoloa, uuden oppimista ja päämäärätöntä kulkemista. Ei juuri mitään aikatauluja, vain luovuutta, aikaa ja vapautta. 

Minun sisimpäni tarvitsi tätä matkaa paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Olen vuosien varrella oppinut, että seikkailut ovat sieluni ravintoa; ruokaympyrän sektoreista ne kasvikset, hedelmät, maidot ja viljat. Ja minun sielullani oli kurrrniva nälkä.

 

Minulla oli neljä ja puoli viikkoa omaa aikaa. Yksinhuoltaja-arjen keskellä jo neljä ja puoli tuntia on usein tuntunut paljolta. Kun saa yhtäkkiä noin paljon omaa aikaa, on hetken ihmeissään; mitä kaikella tällä ajalla pitäisi tehdä? Onneksi sain jättää suurimman osan ajan täyttämisestä elämän harteille; tiesin että elämä kyllä hoitaa matkasuunnitelmani parhaalla mahdollisella tavalla, eikä minun tarvitse muuta kuin hypätä kyytiin.

 

Minulla oli mielessäni vain muutama vahva unelmapaikka, joihin olin aina halunnut päästä. Niiden lisäksi kaikki muu oli vapautta, valoa ja tyhjää tilaa, jonka jätin elämän täytettäväksi. Siinä tilassa ei ole aikatauluja, kiirettä tai huolia. Siinä on vain luottamusta ja seikkailunhalua. Siinä on spontaaneja hetken päätöksiä, leveitä hymyjä, lukuisia yes-sanoja, merkityksellisiä katseita, keskusteluja juuri oikeiden ihmisten kanssa, käännöksiä juuri oikeista risteyksistä oikeisiin suuntiin; Niin elämä vie kun sen vain antaa viedä. Sellaisina hetkinä minä vain kuljen flow-tilassa tuntosarvet pystyssä ja katson mitä kaikkea elämällä on annettavanaan. 

Rakastan noita hetkiä yli kaiken. Annan asioiden tapahtua ja ajatusten lennellä vapaasti. Pysähdyn välillä kirjoittamaan juttuja reissuvihkoon ja jatkan kulkuani taas kun jalat lähtevät viemään. 

 

Sain kuukauden aikaa nauttia, ihmetellä, yllättyä. Sain hypätä juuri sen bussin tai veneen kyytiin joka houkutteli, kiivetä minkä tahansa kukkulan laelle kun huvitti ja jäädä juttelemaan niiden ihmisten luo, joiden kanssa oli jokin kiehtova yhteys. Sain käydä pitkiä, syvällisiä keskusteluja ja tallettaa ihania elämyksiä aivojen hillittömän suuriin muistilokeroihin. 

Niihin asettui monia erivärisiä muistoja, kaikki nätisti omiin riveihinsä. 

Oranssin sävyisiä: Tuntemattoman ihmisen salaperäinen hymy New Yorkin metrossa, tarunomainen hetki valtavan punapuun kuoren sisällä.

Vihreän sävyisiä: Lämmin halaus viileällä hiekalla pelikaanien lennellessä yläpuolella; Tyynen Valtameren tuoksu, jota pääsin tervehtimään 12 vuoden tauon jälkeen. 

Violetin sävyisiä: Kaukaisen sielunystävän tunnistaminen ihmisjoukosta; Katusoittajan riipaisevan kauniit sävelet, jotka saivat minut kyyneliin; Se hetki kun vieraassa paikassa tiesin tarkalleen mitä nurkan takaa löytyy. 

 

Matka täyttyi sävyistä ja väreistä, ihmeistä ja ihmetyksistä. Kaikki mitä näin, koin, kuulin ja tunsin, tallentui aivojen elämyskeskuksen kautta muistilokeroihin, joista saan poimia juttuja vielä vuosien ja vuosikymmenten päästäkin. Herkkyyteni on lähivuosina koko ajan vain voimistunut, ja oli mahtavaa päästä nyt tauon jälkeen ihmettelemään ja tutkimaan maailmaa kaikilla super-aisteilla. 

 

Tein samanlaisia aarteidenkeruumatkoja jo nuorena, ja havahduin silloin siihen järisyttävään voimaan, millä reissukokemukset liikuttivat minua. Niiden kokemusten ansiosta minusta tuli aikoinaan lauluntekijä. Elämäni ensimmäiseen, nuorena reissaajana kirjoittamaani lauluun kirjoitin: ”Luonto ja elämä kuljettavat minua, elän unelmaani… Kohtaan kohtaloita ja tähyilen taivaita… Tuntematon täplä maailmaa, ilmaa jota en vielä koskaan hengittänyt, siihen nyt hyppään, sukellan kokonaan….”

 

Huomaan että tuo olotila on yksi minun tärkeimmistä olotiloistani, ja lauluntekijyyteni syvimmistä olotiloista. Joku muu osaa paremmin kirjoittaa tavallisen arjen käänteistä ja kotielämästä, minun kuuluu kirjoittaa enemmän siitä mitä koen kun olen kaukana, tuntemattomassa paikassa, yksin ajatusteni kanssa. 

 

Olen valtavan kiitollinen siitä että olen löytänyt oman voimapaikkani; se on muuttuva, epävakaa ja jatkuvassa liikkeessä, mutta minulle se on se oikea. Minulle tuo voimapaikka edustaa elämän energiaa, sen jatkuvaa muuntautumista ja uudistumista. Sen aallokon kyydissä keinun mielelläni; Istun muistivihkoineni pienellä huteralla lautalla ja annan merivirtojen viedä. Etsin katseellani sateenkaaria, delfiinejä ja valaita, annan myrskyävän meren heitellä pisaroita kasvoilleni ja nuolaisen kuivunutta suolaa huuliltani vielä silloinkin kun loikoilen pehmeällä hiekalla, rantautuneena taas uudelle tuntemattomalle saarelle.

 

Intuitiolla on kaikessa seikkailussani valtavan tärkeä rooli - niin on aina ollut. Moni on ihmetellyt miksi ja miten voin mennä niin huolettomasti yksin maailman laidalla minne vaan; enkö pelkää; entä jos sattuu jotain; entä jos joku tekee pahaa. Tiedän että maailmaan mahtuu riskejä enkä läheskään aina ole turvassa. Riskit eivät kuitenkaan estä minua liikkumasta, koska a) niin kuin muuttolinnun on mentävä, minunkin täytyy mennä, ja b) koska intuitio on koko ajan mukanani. 

Intuitio eli sisäinen ääni on aina ollut tärkein matkakumppanini. Ilman sitä en olisi ehkä koskaan poistunut kotoa. Heti jos intuitio kehottaa minua kääntymään pois jostain, minä käännyn. Se on pelastanut minut monilta vaaroilta. Se on ansainnut luottamukseni jo kauan, kauan sitten. 

Intuitio valvoo kaikkea, ja useimmiten se vain lempeästi ohjaa ja sallii. Intuitio on elämäni paras matkaopas; se näyttää mitä kaikkea ihmeellistä voin löytää, kun pidän silmät ja sydämen avoinna. 

 

Pari ikivanhaa totuutta, joiden taas huomasin hengittävän täysillä: 

 

Täytyy luopua jostain, että jotain uutta ja hyvää mahtuu tilalle. Täytyy itkeä kipeät kyyneleet, jotta kohta saa hymyillä koko sydämellä. Kaikki se on elämän tasapainoa, jonka merkityksen huomaa useimmiten vasta jälkeenpäin. 

 

Täytyy lähteä kauas, jotta näkee lähelle. On kiehtovaa, miten tututkin asiat järjestäytyvät uudestaan, kun ne pyöräyttää aivojen elämyskeskuksen läpi. Kaikki näyttäytyy hieman eri tavalla ja asiat saavat aivan uuden merkityksen. 

 

Täytyy pirstaloida tutut kaavat. Jokaisen pitäisi joskus matkustaa yksin ja olla jonkun aikaa vain omien ajatustensa kanssa. Ei se aina ole helppoa tai ihanaa; siinä joutuu pois kaikilta mukavuusalueilta, joutuu selviytymään yksin lukuisista käytännön haasteista ja miettimään miten tavalliset asiat hoidetaan vieraassa ympäristössä. Ja mikä haastavinta, joutuu kohtaamaan omat pelkonsa ja jumiutuneet ajattelumallinsa. Mutta silti.

 

Täytyy ottaa riski ja hypätä. 

Itsensä haastaminen ja mukavuusalueelta poistuminen voi yhtäkkiä olla parasta mitä ihminen voi itselleen antaa. 

Maailma ja elämä on niin valtavan paljon suurempi kuin mitä kenenkään mukavuusalueelle voi ikinä mahtua; on terveellistä ja ehdottoman upeaa katsoa välillä kokonaan sen ulkopuolelle. 

Eikä pelkkä katsominen riitä. Pitää hypätä ja katsoa vasta sen jälkeen.

 

 

Sinulle - Uskalla etsiä ja uudistua 

 

Jos et ole varma, mikä on sinun tapasi löytää vastauksia tai mikä on sinun tapasi löytää elämäsi lauluihin sisältöä, kokeile seikkailua. Et todennäköisesti menetä mitään, mutta saat valtavan paljon. Aina ei tarvitse lähteä maailman ääriin, mutta on tärkeää poistua tutulta, tallatulta polulta. 

Pienikin hetki tekee hyvää. Jollekin se voi tarkoittaa uutta reittiä töistä kotiin. Jollekin se voi tarkoittaa paria omaa tuntia, jolloin unohtaa kännykän kotiin eikä puhu kenellekään; istuu vain hiljaa veden äärellä ja antaa ajatusten olla. 

 

Mikä tahansa on sinun oma voimapaikkasi, muista mennä sen luo säännöllisesti. Etsi aina myös uusia voimapaikkoja, koska maailma on suuri, kiehtova ja hillittömän kaunis. 

 

Sinua varten on olemassa monta uskomattoman ihanaa voimapaikkaa, joita et vielä ole löytänyt.

 

<3 <3 <3 

 

 

Palaan tältä matkalta kotiin voimistuneena ja uudistuneena. 

Jättimäinen kiitos heille, jotka valitsivat minut vaihto-ohjelmaan ja siten mahdollistivat tämän matkan. 

 

Elämälle sydämen pohjasta kiitokset kaikesta mitä sain nähdä, tehdä ja kokea. 

Kiitos tuhansista tanssivista laulujen riveistä, joita tämä matka antoi. 

Ne ovat hyvässä tallessa muistilokeroissani, ja ripottelen niiden palasia lauluihini niin kauan kuin tätä ihmeellistä elämää elän.

 

 

Rakkaudella,

 

 

 

Annika